Mamma Mia-musikaali Tallinnassa

Yhdistä leppoisa kaupunkiloma ja upea kulttuurielämys Tallinnassa. Laivaylitykset nopealla Viking XPRS aluksella ja majoittautuminen Tallinnan päässä keskustahotellissa.

Mamma Mia -musikaali

Häihin valmistautuvan Sophien onnea varjostaa murhe: nuori nainen haluaa astella alttarille isänsä saattamana, mutta hänellä ei ole aavistustakaan siitä, kuka hänen isänsä on ja mistä hänet löytäisi. Löydettyään äitinsä päiväkirjasta kolmen miehen nimet, joiden kanssa äiti oli seurustellut kesällä 20 vuotta sitten, tytär päättää kutsua isäehdokkaat häihin ja selvittää syntymäänsä liittyvän salaisuuden. Sophien äiti Donna joutuu odottamatta silmätysten selvittämättömien aiempien suhteidensa kanssa, ja tragikoomiset tilanteet seuraavat toisiaan.

1970-luvun ruotsalaisen kulttiyhtye ABBAn hitteihin perustuva musikaali on lumonnut katsojat jo vuodesta 1999 alkaen. Säteilevää ja nopeatempoista musiikkia tulvillaan olevassa esityksessä kuullaan muun muassa kappaleet Super Trouper, Lay All Your Love on Me, Dancing Queen, Knowing Me, Knowing You, Take a Chance on Me, Thank You for the Music, Money, Money, Money, The Winner Takes It All ja Voulez-Vous.

Huom! Musikaalilippu (hinta alk. 59 €) tulee valittavaksi varaamon kohdassa 4 palvelut. Valinnan jälkeen myös matkan lopullinen hinta tulee näkyviin.

Mamma Mia -musikaalimatka, Hotellimatka Tallinnaan
Mamma Mia -musikaalimatka, 5.5.2017 / Viimeiset paikat!! Varaa
Mamma Mia -musikaalimatka, 6.5.2017/ Viimeiset paikat!! Varaa
Mamma Mia -musikaalimatka, 7.5.2017 Varaa
Cxense Display