Matkapojat logo Kuljetukset Lahjakortit Uutiskirje

Järviradion Israelin kiertomatka

Järviradion Israelin kiertomatka

Lähtöpäivät:

1.9.2023

Matkan kesto:

9 päivää

Hinta:

Hinta alkaen 2250€

Israelin kiertomatka

alk. 2250 € /hlö
Varaa

Noudetaan uusimpia tietoja tulevista lähdöistä..

Matkan esittely

Israelin kiertomatka

Viikko-ohjelmasta näet, että jokainen matkapäivämme on oma seikkailunsa. Päivästä toiseen riittää hienoja kohteita, on nähtävää ja tutkittavaa, sekä omin aistein koettavaa. Israel on modernin tieteen ja osaamisen kärkimaita. Sen nuorekas, iloinen, mukaansa tempaava elämänmeno piristää vierastakin. Israel on ennen muuta Raamatun synnyinmaa sekä länsimaisen sivistyksen tiennäyttäjä. Matkamme aikaan kesän kovimmat helteet on ohitettu. Uimavedet ovat edelleen miellyttävän lämpimät.  Hedelmätarhoista ja pelloilta kerätään monenlaista hyvää.

 

Galilea

Tämä pohjois-Israelissa sijaitsevalla alueella oli aikoinaan maan parhaimmat viljelysmaat, vilkkaimmat kaupungit ja hedelmällisin maasto. Nasaretin kaupunki, jossa Jeesus vietti lapsuutensa, sijaitsee Galileassa. Tänä päivänä Nasaret on Israelin taloudellinen keskus.

Jerusalem

Jerusalemin sanotaan olevan maailman vanhimpia kaupunkeja ja siellä voikin aistia vaihderikkaan historian. Kaupunki vetää puoleensa etenkin uskonnosta ja historiasta kiinnostuneita matkailijoita, mutta tarjoaa myös hyviä ostosmahdollisuuksia, tasokkaita ravintoloita ja nykyajan vilskettä.
Tämä kerroksittain rakentunut kaupunki on ainutlaatuisuudessaan ihastuttava. Jokainen kaupunkia hallinnut uskontokunta on jättänyt oman leimansa kaupungin rakennuksiin ja kulttuuriin.

Lennämme Finnairilla

Tämäkin matka lennetään Finnairin suorilla reittilennoilla, joten saat matkastasi Finnair Plus -pisteitä.
Muista ilmoittaa Finnair Plus -korttinumerosi matkavarauksesi yhteydessä.                                          


Myyntipalvelumme auttaa! Soita 010 2323200

Haluaisitko lisätietoa matkasta tai henkilökohtaista palvelua? Soita myyntipalveluumme 010 2323200 tai jätä soittopyyntö. Matka-asiantuntijamme auttavat sinua kaikissa matkaan liittyvissä kysymyksissä.


Oman ryhmän kanssa matkaan

Onko sinulla oma ryhmä, jonka kanssa haluaisit lähteä matkaan? Tiesithän, että Matkapojat palvelee kaiken kokoisia ryhmiä ja räätälöi sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Ammattitaitoiset myyntivirkailijamme tavoitat numerosta 010 2323 440 tai ryhmat@matkapojat.fi. Voit halutessasi pyytää myös suoraan tarjouksen tai jättää soittopyynnön.

 


PYYDÄ RYHMÄTARJOUS >


JÄTÄ SOITTOPYYNTÖ >


 

Hintaan sisältyy

  • Lentomatkat Helsinki -Tel Aviv - Helsinki
  • Matkatavarat lennoilla
  • Hotelliyöpymiset 2 hengen huoneessa aamiaisin
  • Retkikohteet: Betlehem, paimenten keto
  • Retkikohteet: Jerusalem, Öljymäki, Getsemanen puutarha, Yad Vashem
  • Retkikohteet: Jerusalem, Via Dolorosa, Länsimuuri
  • Retkikohteet: Kuollut meri, Jeriko
  • Retkikohteet: Galilea; Kennesaretin järvi, Tagha, Kapernaum, Magdala
  • 6 x illallinen hotelleissa
  • Matkaohjelman mukaiset kuljetukset
  • Suomenkielisen oppaan ja matkanjohtajan palvelut kohteessa

Aikataulu (lento/laiva)

Lentoaikataulu

Ajat ovat paikallista aikaa. Israelissa on sama kellonaika kuin Suomessa. Lennot Finnairilla.
Helsinki - Tel Aviv 19:15 - 23:55

Tel Aviv - Helsinki 00:45 - 05:40

Lisämaksulliset palvelut

Yhden hengen huone 520€

Matkaohjelma

1. matkapäivä, Helsinki - Jerusalem

Finnairin iltalento Helsingistä lähtee Tel Aviviin, jonne saavumme puoliltaöin. Sieltä on tunnin bussimatka Juudean vuorille Betlehemiin.  Majoittuminen Orient Palace hotelliin, jossa asumme keskiviikkoon saakka.

2. matkapäivä, Betlehem

Aamiainen hotellissa omaan tahtiin. Puolipäiväretki Betlehemissä ja paimenten kedolla. Iltaohjelma vapaa, illallinen hotellissa.

3. matkapäivä, Jerusalem

Aamiainen hotellissa omaan tahtiin. Kokopäivä retki Jerusalemiin; vaivalloinen nousu (autolla) Öljymäelle maksaa vaivan moninkertaisesti, sillä saavumme Jerusalemin parhaimmalle ja eniten kuvatulle näköalapaikalle. Vierailemme Getsemanen puutarhassa ja tutustumme Vainojen museon Yad Vashemiin pysähdyttävään näyttelyyn. Illallinen hotellissa.  

4. matkapäivä, Jerusalem

Aamiainen hotellissa omaan tahtiin. Kokopäiväretki Jerusalemin vanhaan kaupunkiin, astelemme myös Cardo-kadun ja Jeesuksen kärsimystien, Via Dolorosan, kiveyksillä. Päätämme kierroksen juutalaiskorttelin kautta Länsimuurille (Itkumuuri). Illallinen hotellissa.

5. matkapäivä, Kuollutmeri - Jeriko

Aamiainen hotellissa omaan tahtiin. Päiväretki Kuolleelle merelle, maailman matalimmalle paikalle noin 450 metriä merenpinnan alapuolelle. Meren ainutlaatuisen korkea suolapitoisuus (35%) on kelluttava kokemus ja etenkin ensikertalaiselle mieleenpainuva kokemus. Kuolleenmeren mineraaleja käytetään runsaasti kosmetiikka teollisuudessa ja niillä sanotaan olevan mm. psoriasiksen hoitoon merkittävä vaikutus. Vierailemme kosmetiikkamyymälässä ja matkan varrella Jerikossa. Illallinen hotellissa.


6. matkapäivä, Nasaret

Aamiainen hotellissa ja huoneiden luovutus. Lähtö kohti pohjoista Kannan kautta Nasaretiin.

Majoittuminen Golden Crown Old City hotelliin Nasaretissa, illallinen hotellissa.


7. matkapäivä, Galilea - Kapernaum

Aamiainen hotellissa omaan tahtiin. Kokopäiväretki Galileassa; Purjehdimme oikukkaan Galilean meren aalloilla. Pysähdymme Tabghaan, jossa Pietarista tuli kokoaikainen Jeesuksen opetuslapsi. Vierailemme Jeesuksen kotikaupungissa Kapernaumissa ja Magdalassa ja palaamme Vuorisaarnan vuoren ja Tiberiaksen kautta takaisin hotelliin. Illallinen hotellissa.


8. matkapäivä, Galilea - Tel Aviv

Aamiainen hotellissa ja huoneiden luovutus. Nasaretista kuljemme Muchrakan kautta uhripaikalle Karmel-vuorella, jonka jälkeen saavumme Israelin tärkeimpään kulttuuri- ja bisnes-keskukseen Tel Aviv-Jaffoon. Siellä nautimme itämaisen läksiäisillallisen, teemme pienen ilta-ajelun ja siirrymme Ben Gurionin lentokentälle.


9. matkapäivä, Tel Aviv - Helsinki

Finnairin yölento Tel Avivista Helsinkiin, jonne saavutaan aamun varhaisina tunteina.


Hotellit

Tärkeää tietää

Kuva

Muuta hakua

Lähtöpäivä
Lähtöpaikka
Aikuisia
Lapsia
Pv
Lähtö
Paluu
Matkakohde
Matkaväline
Hinnat alk.