19.10.2023
5 päivää
Hinta alkaen 1569€
Ainutlaatuinen ja aisteja kutkuttava makuvaellus Piemonten maakuntaan Italiaan. Vaellusten aikana nautimme kauniista ja vaihtelevista maisemista, sekä paikallisesta ruuasta ja laadukkaista viineistä. Majoitumme vanhaan maataloon entisöityyn hotelliin sisäuima-altaineen Piemonten pähkinälehdossa. Piemonte on tunnettu vaihtelevasta luonnostaan jylhine vuorineen ja vehreine kukkuloineen. Herkkusuu nauttii erinomaisesta keittiökulttuurista laadukkaine raaka-aineineen, sillä maanviljelys on edelleen tärkeä elinkeino – esimerkkinä laajat riisinviljelysaltaat ja karjankasvatus. Piemontesta ovat kotoisin loistokkaat Barolo- ja Barbaresco – punaviinit, mahtavat juustot sekä pähkinäsuklaa Gianduija. Piemontessa kirjoitettiin myös yksi maailman ensimmäisistä keittokirjoista. Vaikutteita keittiöön on tullut Ranskasta Savoijin kuningashuoneen kautta, joka hallitsi aluetta miltei tuhannen vuoden ajan.
Matkan aikana tehdään kolme vaellusta ja vaellukset tehdään
säätilanteen salliessa. Reitteihin
saattaa tulla muutoksia johtuen mm. säätilanteesta ja reittien kunnosta. Vaelluspäiväjärjestys saattaa myös muuttua mm.
paikallisliikenteen aikataulujen mukaan.
Vaelluksiin osallistujan tulee olla hyvä kävelijä, joka voi suorittaa ylä- ja alamäkiä sekä rappusia. Reitit ovat keskitasoisista helppoihin, mutta joukossa saattaa olla satunnaisia jyrkkiä nousuja ja laskuja. Reitit kulkevat kukkulaisessa maastossa, jotka voivat olla vain yhden kävelijän levyisiä. Reitit kulkevat myös rinteensuuntaisesti, joten pudotuksia saattaa olla reittien sivulla.
Vaeltajalla tulee olla vaellukseen sopivat varusteet: kuten esim. hyvät, tukevat ja liukumattomat vaelluskengät, joilla on kävelty jo aikaisemmin, vaihtosukat ja -paita, lämmin vaatekerta, sadevarusteet tai -viitta, tukeva reppu, hiertymälaastaria, särkylääkettä, wc-paperia, aurinkosuojavoidetta, hattu sekä aurinkolasit ja käsineet. Kevyet ja taitettavat sauvat auttavat rytmissä ja tasapainossa. Allergisten on hyvä varata mukaan henkilökohtainen lääkitys, sillä liikutaan luonnossa.
Tämäkin matka lennetään Finnairin suorilla reittilennoilla, joten saat matkastasi Finnair Plus -pisteitä.
Muista ilmoittaa Finnair
Plus -korttinumerosi matkavarauksesi yhteydessä.
Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Onko sinulla oma ryhmä, jonka kanssa haluaisit lähteä matkaan? Tiesithän, että Matkapojat palvelee kaiken kokoisia ryhmiä ja räätälöi sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Ammattitaitoiset myyntivirkailijamme tavoitat numerosta 010 2323 200 tai ryhmat@matkapojat.fi. Voit halutessasi pyytää myös suoraan tarjouksen tai jättää soittopyynnön.
Helsinki - Milano | 08:00 - 10:05 |
Milano - Helsinki | 19:00 - 22:55 |
Yhden hengen huone 170 €
Finnairin aamulento Helsingistä Milanoon. Lentokentällä on vastassa suomenkielinen opas ja bussi. Ajamme Piemonten maakunnan riisinviljelysalueelle, missä tutustumme tilan toimintaan ja nautimme riisiin pohjautuvan lounaan ruokajuominen. Italia on EU:n suurin riisintuottaja ja täällä sijaitsevatkin laajimmat riisinviljelysalueet, jossa tuotetaan mm. laadukasta DOP Vercellese riisiä. Jatkamme matkaa Piemonten vihreille kukkuloille, missä majoitumme hedelmä- ja viinitarhojen ympäröimään hotelliin, joka on entisöity vanhaan maataloon. Illalla nautimme tervetulopäivällisen ruokajuomineen, perustuen piemontelaiseen kotikeittiöön, joka on tunnettu täyteläisistä mauistaan. Vaikutteita keittiöön on tullut Ranskasta Savoijin kuningashuoneen kautta, joka hallitsi aluetta miltei tuhannen vuoden ajan. Päivän ajomatka noin 185 km.
Aamiaisen jälkeen kuljetus La Morran viinikylään, josta lähtee vaellusreitti Barolon viinialueen
tärkeimmille viinirinteille. Hasselpähkinämetsät yhdessä viiniköynnösrinteiden kanssa hallitsevat Alban ympäristön maisemaa. Tutustumme Nebbiolo-viiniköynnöksen elinvaiheisiin ja kasvuun itse rinteillä. Aamupäivän vaellus päättyy maatilan yhteydessä olevaan viinikellariin, missä maistelemme viinejä ja nautimme suolapaloista. Iltapäivällä vaellamme vielä suklaamestarin luokse, jossa tutustumme suklaatuotteisiin. Piemonte ja Alba tunnetaan Italian suklaan keskuksena, ja alueella sijaitsee lukuisia pieniä suklaapajoja, joissa valmistetaan mitä herkullisempia suklaatuotteita. Paluu hotelliin, jonka jälkeen illan ohjelma on vapaa. Päivän vaellus noin 6 + 5 km kukkulaiselle alueella –korkeuserot noin 250 m.
Aamiainen hotellissa. Aamuisin on hyvä mahdollisuus
löytää tryffeli- eli multasieniä, joita
etsimme yhdessä koulutetun koiran kanssa. Ne kasvavat maan alla
symbioosissa mm.
pähkinäpuiden juurten kanssa, joten niiden löytäminen paljain silmin on
hankalaa. Alban
alueella kasvaa himoittu valkotryffeli, jonka kilohinta saattaa nousta jopa 5.000
euroon, joten
etsintä on rajattu vain sienestysluvan omaaville. Päivällä ajamme läheiseen Alban
kaupunkiin,
jonka valtaa lauantaiaamuisin alueen tunnetuimmat markkinat ja
tarjolla on paikallisten
tuottajien herkkuja. Alban vanhakaupunki holvikäytävineen ja punatiilisine torneineen on säilyttänyt aidon keskiaikaisen tunnelmansa, ja aikaa jää myös omalle ohjelmalle. Paluu hotelliin illansuussa, missä maistelemme paikallisia juustoja, unohtamatta niille sopivia juomia. Päivän vaellus noin 5 km kukkulaiselle alueella– korkeuserot noin 150 m.
Aamiaisen jälkeen tutustuminen Barolo -viiniin teknisen maistatuksen avulla: ideana on ymmärtää, miten viini valmistuu ja miksi se on yksi maailman arvostetuimmista viineistä. Se on ensimmäisiä viinejä, joka saavutti korkeimman laatuluokituksen DOCG, ja siten sen valmistuksessa tulee noudattaa tarkkoja sääntöjä aina pellolta pulloon saakka. Barolon kylästa matka jatkuu vaeltaen viinirinteiden kautta Riikka ja Jyrki Sukulan viinitilalle, jossa tutustumme tilan toimintaan ja maistelemme heidän tuottamia viinejä. Tilan rinteiltä avautuu upeat näkymät yli viinirinteiden ja –kylien aina Alpeille saakka (Jyrki ei välttämättä ole paikalla). Iltapäivällä palaamme hotelliin ja nautimme yhteisen jäähyväispäivällisen ruokajuomineen. Päivän vaellus noin 8 km kukkulaisellealueella – korkeuserot n. 250 m (Päivän ajomatka noin 25 km)
Aamiaisen jälkeen pakkaamme laukkumme sekä vaelluskenkämme ja siirrymme Pohjois-Piemonten alueelle. Vierailemme tislaamossa ja tutustumme Italian kansallisjuoman Grappan valmistukseen. Jotta juomaa voidaan kutsua grapaksi, se täytyy tehdä rypäleistä, jotka ovat kasvaneet ja myös puristettu Italiassa. Samoin tislauksen täytyy tapahtua italialaisessa tislaamossa. Lounaan yhteudessä nautimme Ghemmen viinialueen viineistä ja jälkiruoaksi maistelemme grappaa. Iltapäivällä kuljetus Milanon lentokentälle, mistä Finnairin iltalento Helsinkiin.