28.5.2027
4 päivää
Vuodesta 1952 järjestetty Elitloppet on yksi maailman legendaarisimmista ravitapahtumista. Lähes 60 000 ihmistä, maailman parhaat ravihevoset ja Solvallan ainutlaatuinen tunnelma tekevät viikonlopusta jotain, mitä on vaikea selittää – se täytyy kokea.
Ja paras tapa kokea se? Raviristeily.
Jaajo Linnonmaa ja Janne Korpi ovat vieneet suomalaisia Elitloppet-tunnelmaan jo vuodesta 2017. Raviristeilystä on kasvanut vuosien varrella oma ilmiönsä. Sinun tehtäväsi on astua laivaan ja nauttia matkasta, me hoidamme kaiken muun.
Koko laiva on varattu Classic Elitloppet -risteilyväelle. Kolmen yön ajan laiva toimii hotellinamme, tukikohtanamme ja ennen kaikkea viikonlopun parhaiden tarinoiden näyttämönä. Luvassa on raviohjelmaa, livemusaa ja satoja samanhenkisiä ihmisiä.
Tukholmassa omat bussimme vievät suoraan Solvallaan ja takaisin. Kahden päivän raviliput kuuluvat matkan hintaan. Ja viikonlopun saat rakentaa juuri niin kuin haluat: kaksi päivää raveissa, päivä kaupungilla, Tukholman yöelämää tai kaikki illat laivalla. Kahtena aamuna herätään pakettiin kuuluvalle skumppa-aamiaiselle. Koska kahvi herättää, mutta skumppa kertoo, että olet Raviristeilyllä.
Lippujen hinnat alkaen 290 € /hlö + varustamon polttoainelisä 22,60 € /hlö.
Ja koska luottamus ansaitsee palkintonsa, jokainen Blind Horse -matkan varaava saa Raviristeily Blind Horse -paidan, jota ei voi ostaa mistään. Kun vedät sen päälle laivalla, muut tietävät yhden asian: Tämä ei ole ensimmäinen rodeosi.
Voit valita T-paitakokosi varaamossa matkustajatietojen syöttämisen yhteydessä.
Kokotaulukko on suuntaa antavaa tässä.
Nosta Raviristeily-kokemuksesi seuraavalle tasolle VIP Horse -paketilla. Saat enemmän omaa tilaa, paremmat paikat ja pääsyn sinne, missä viikonlopun parhaat hetket syntyvät.
Rajoitettu määrä paikkoja, osta omasi varauksen yhteydessä! Hinta 90 € / hlö koko matkan ajalle.
VIP Horse sisältää:
| Turku | Tukholma | Laiva | |
| 20:15 | 08:00 | Baltic Princess | |
| 12:00 | 22:00 | Baltic Princess |
Buffet-illallinen
Kotimaan liityntäkuljetukset
Ostosraha laivalle
Kolmannen aamun aamiainen
Baltic
Princess on Itämeren menevin lomakohde, joka tarjoaa uutta koettavaa
viikon jokaisena päivänä. Huippuesiintyjistä, musiikista, tanssista ja
uusista elämyksistä nautitaan laivalla lähes kellon ympäri.
Tarjoamme sinulle vaivattoman tavan hyvittää matkasi hiilidioksidipäästöjä suojelemalla Suomen luontoa. Matkapoikien ja Luonnonperintösäätiön yhteisellä Luontoteolla autat sitomaan hiiltä, suojelet luonnon monimuotoisuutta ja edistät Suomen matkaa kohti hiilineutraaliutta.
Voit lisätä Luontoteko-hyvityksen kätevästi matkavarauksesi yhteydessä – me Matkapojat yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa huolehdimme käytännön järjestelyistä. Kiitos, että olet mukana rakentamassa vihreämpää tulevaisuutta! 🌿💚
Matkapojat Oy on sitoutunut kehittämään toimintaansa entistäkin vastuullisemmaksi. Vastuullisen toiminnan kehittämisessä otamme mahdollisuuksien mukaan huomioon sekä ilmaston, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin, luonnon monimuotoisuuden vaalimisen, ihmisoikeudet sekä matkakohteiden kulttuuritekijät.
Matkapojat Oy:llä on matkanjärjestäjille myönnettävä globaali Travelife vastuullisuussertifikaatti sekä Business Finlandin myöntämä Sustainable Travel Finland (STF) merkin käyttöoikeus. Teemme nyt työtä askel askeleelta yhteistyökumppaniemme kanssa, jotta asiakkaamme saavat nauttia matkoistaan mahdollisimman vastuullisesti.
Kaikista päästöjen vähennystoimista huolimatta liikkuminen ja matkustaminen aiheuttaa aina jonkun verran kasvihuonekaasupäästöjä ympäristöön. Asiakkaillamme on nyt mahdollisuus hyvittää omasta matkastaan koituvat päästöt vapaaehtoisella päästöhyvitysmaksulla, jonka voi valita osaksi matkan lisäpalveluita. Matkapojat Oy tilittää lunastetut päästöhyvitysmaksut lyhentämättöminä Luonnonperintösäätiölle, jonka avulla suojellaan Suomen luontoa sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja, samalla tukien Suomen kansallisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista.
Lisätietoa Matkapojat Oy:n vastuullisuustyöstä saat: www.matkapojat.fi/vastuullisuus