Admin login Payments User login Administrator Scripts Wordpress login Drupal Private console Email automation SQL command prompt
Matkapojat logo Kuljetukset Lahjakortit Uutiskirje
Isoille ja pienille porukoille

Kokousmatkat Baltiaan

Kokousmatkat Baltiaan

Matka – vaikka lyhyempikin – on oiva yhteishengen nostattaja. Irtautuminen rutiineista ja inspiroiva ympäristö saa ajatukset liikkeelle uudella tavalla. Sujuvat järjestelyt vapauttavat keskittymään olennaiseen. Asialistalle on hyvä mahtua myös huvia. Teemme helpoksi kaikki matkajärjestelyt aina kokoustilasta, tarjoiluista ja erityisruokavalioista lähtien. Olipa ryhmäsi pieni tai suuri - järjestelyt hoituvat kauttamme! 

Kokousmatkat Baltiaan

Matkapoikien kautta onnistuneet kokousmatkat Baltiaan. Järjestä yhteistyökumppaneillesi, asiakkaillesi tai omalle henkilöstöllesi mieleenpainuva kokous- tai virkistysmatka Baltian kohteisiin. Lähde ryhmäsi kanssa erilaiseen kokoukseen virkistävään ympäristöön meren rannalle. 

Oman ryhmän kanssa matkaan!

Onko sinulla oma ryhmä - pieni tai iso - jonka kanssa haluaisit lähteä matkaan? Tiesithän, että Matkapojat palvelee kaiken kokoisia ryhmiä ja räätälöi sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Ammattitaitoiset myyntivirkailijamme tavoitat numerosta 010 2323 440 (ma-pe 9-16) tai ryhmat@matkapojat.fi. Voit halutessasi pyytää myös suoraan tarjouksen tai jättää soittopyynnön.

Tilaa uutiskirje!

TILAA

Kokonaisvaltaista palvelua

• laskutus/ rahaliikenteen hoito

• tarvittaessa oma ilmoittautumissivu

• maapalvelut kohteissa ja kuljetukset satamaan

• oma lähtöselvitys ryhmälle satamassa

• varustamon ryhmäedut


Soita ryhmämyyntiimme p. 010 2323 200 tai lähetä viestiä ryhmat@matkapojat.fi


Pyydä ryhmätarjous >

Voit myös jättää soittopyynnön >

Muita kiinnostavia kohteita

Kuva kiertomatkasta

Saarenmaan kauniit kartanot

Kartanomatka suuntautuu Länsi-Viron ja Viron suurimman saaren Saarenmaan mielenkiintoisiin kartanoihin. Saarenmaa on yhtä aikaa kaunis ja romanttinen, mutta historialtaan hieman karumpi, sillä eläminen ja rakentaminen siellä vaati aikoinaan kartanonherroilta ja talonpojilta hyvin rankkaa työtä. Työn tuloksena saavutettiinkin sellaista komeutta, mitä mantereen ja muun Baltian aatelisilla ei aikoinaan ollut. Matkalla nähdään mielenkiintoisia kartanoita Saarenmaalla, Muhun saarella ja myös yksi mantereella.

Lue lisää
Kuva kiertomatkasta

Tatravuoriston lumoa

Mielenkiintoinen matka, joka yhdistää viehättävän Krakovan ja Slovakian Tatra-vuoriston luonnonkauneuden. Lennämme Krakovaan, josta matka jatkuu Slovakian puolelle Tatranská Lomnican kylään. Raikas vuoristoilma, kaikille sopivat patikointireitit ja ylellinen Grandhotel Praha yhdistettynä slovakialaiseen vieraanvaraisuuteen luovat täydellisen loman puitteet.

Lue lisää
Kuva kiertomatkasta

Gdansk, Sopot ja Malbork

Gdanskissa menneisyys herää eloon historiallisten rakennusten, tapahtumien ja merellisen ilmapiirin kautta.

Lue lisää
Kuva kiertomatkasta

Liikuntaa Etelä-Virossa

Mielenkiintoiset retkikohteet sekä historiaan, kulttuuriin ja luontoon liittyvät tarinat siivittävät ja tauottavat sopivasti kävelymatkoja. Matkalla on mukana hyvä liikuntaan suuntautunut opas kävelyretkillä. Hotellilla voi myös oman innon mukaan osallistua päivittäin ammattitaitoisen joogaohjaajan suomeksi vetämiin, ohjattuihin joogatuokioihin. Matkaan osallistuminen edellyttää normaalia reipasta kävelykuntoa, eivätkä kävelymatkat ole hirveän pitkiä, joten mukaan voi rohkeasti lähteä varustettuna mukavilla patikointivarusteilla.

Lue lisää
Login Payments User login Administrator Scripts Wordpress login Drupal Private console Email automation SQL command prompt